Karoliina rakastui Tähkän sävyyn

Vain kuvastokäyttöön ja verkkoon. Karoliina Pentikäinen rakastui sisustuslehdessä näkemäänsä puutaloon, jonka ostotarjoukseen tarttui kolme vuotta myöhemmin siltä istumalta.
Keittiömalli
Maalatut sileät ovet
Väri
Tähkä
Työtaso
Dekton Entzo
Vain kuvastokäyttöön ja verkkoon.

Vaikuttajana ja markkinointipäällikkönä työskentelevä Karoliina Pentikäinen löysi Atte-puolisonsa kanssa perheelleen unelmien kodin Tampereen Pyynikiltä ihmeellisen sattuman kautta. Karoliina bongasi asunnon jo vuonna 2017 sisustuslehdestä ja ihastui satavuotiaaseen puutalokotiin heti. Kolme vuotta myöhemmin hän kuvaili unelmakotiaan blogissaan ja sai viestin sen omistajalta, joka oli myymässä asuntoa. Pentikäiset päättivät siltä istumalta ostaa asunnon omakseen.

- Tämä on tuntunut alusta asti kodille, Karoliina sanoo.

Keittiön päivitys omanlaiseksi

Pentikäiset päättivät jo asuntonäytössä, että ensimmäisenä remontoidaan keittiö.
13 vuotta vanha keittiö oli kaunis, mutta se oli tehty palvelemaan toista perhettä. Se ei vastannut säilytystilaltaan, materiaaleiltaan tai sijoitteluiltaan uusien asukkaiden tarpeita ja mieltymyksiä. Pentikäisten perheeseen kuuluvat 12-vuotias esikoinen ja kolmevuotiaat kaksoset.

Vanhassa keittiössä oli muun muassa kaasuliesi, joka ei sopinut Pentikäisten käyttöön.
- Esikoiseni oli innostunut kokkailemaan, mutta hänen ei voinut antaa käyttää liettä yksin koulun jälkeen. Induktioliesi on meille parempi.

Kaapit Tähkä
Vitriini Sammal
Taso Ylämaan graniitti Dekton Entzo, aamiaiskaapin sisällä laminaatti 20 mm, väri 631
Kaapit Tähkä
Vitriini Sammal
Taso Ylämaan graniitti Dekton Entzo, aamiaiskaapin sisällä laminaatti 20 mm, väri 631

Persoonallisen ilmeen ja luonnon yhdistyminen

Vanha keittiö matkasi ystävän mökille ja uusi, mieleinen keittiö löytyi Novartin valikoimista. Pentikäiset halusivat kaappien ovet ja rungot maalattuina, sillä he ihastuivat Luonto-värikokoelman sävyihin. Kaappien sävyksi valikoitui sävy Tähkä. Harmaat kaapit messinginvärisillä vetimillä sopivat kauniisti niin vanhan talon hirsi- kuin tiiliseiniinkin.

- Halusimme myös, että kodin persoonallinen ilme näkyy keittiössä. Musta tai korkeakiiltoinen valkoinen keittiö ei tullut kysymykseenkään. Karoliina toivoi keittiöltä myös enemmän laskutilaa. Tasojen materiaaliksi valikoitui kivi, jotta kuumat astiat voisi laskea sille suoraan.

Karoliina on tyytyväinen uuteen, ihanaan keittiöönsä eikä tekisi remontissa mitään toisin. Hän iloitsee Tampereen Novartin suunnittelijan Soile Pellisen ja remontin arkkitehdin saumattomasta yhteistyöstä. Suunnittelija varmisti, ettei pienehköön keittiötilaan jää hukkaneliöitä.

- Keittiötä on kaunis katsella ja siellä on hyvä henki. Se on kotimme keskipiste, vieraatkin kulkevat aina sen läpi takaovesta, Karoliina kertoo.

Kaapit Tähkä
Vitriini Sammal
Taso Ylämaan graniitti Dekton Entzo, aamiaiskaapin sisällä laminaatti 20 mm, väri 631
Kaapit Tähkä
Vitriini Sammal
Taso Ylämaan graniitti Dekton Entzo, aamiaiskaapin sisällä laminaatti 20 mm, väri 631

Väriloisto

Keittiössä raikkautta ja monipuolisuutta värimaailmaan saadaan valitsemalla useampaa sävyä kalusteisiin. Tapetti tuo pieneenkin tilaan leikkisää twistiä.
Kaapit Tähkä
Vitriini Sammal
Taso Ylämaan graniitti Dekton Entzo, aamiaiskaapin sisällä laminaatti 20 mm, väri 631

Aamiaiskaapin materiaalit

Aamiaiskaapin sisällön materiaaleissa voi poiketa keittiön muista materiaaleista. Aamiaiskaappiin valittu laminaatti on helppohoitoinen sekä hylkii vettä ja likaa.
Kaapit Tähkä
Vitriini Sammal
Taso Ylämaan graniitti Dekton Entzo, aamiaiskaapin sisällä laminaatti 20 mm, väri 631

Työpiste liukuoven taakse

Työ- tai kirjoituspiste voidaan sijoittaa liukuovien taakse, jolloin päivän päätyttyä tavarat saa piiloon ja tilan mukavan pelkistetyksi.

Keittiön lisätiedot



Keittiön muoto

L- ja I-muotoinen

Suunnittelija

Soile Pellinen, Tampereen myymälä